Blogi

Sheltit-lehden blogi: Syksy on koiran parasta aikaa

Sheltit-lehden blogi, syyskuu 2019.

Hyvää alkanutta syksyä kaikille! Se on entinen kesä-äijä tässä, jonka shelttipakinaa juuri nyt luet! Nykyään mut tunnetaan syksyäijänä ja täytyy myöntää, että syksy on ylivoimaisesti paras vuodenaika meille shelteille tähän aikaan vuodesta.

Mennyt kesä tarjosi koirahenkilökohtaisella tasolla vaikka kuinka paljon hauskoja muistoja, mutta mukaan mahtui myös todella surullinen uutinen. Ainoa koiraveljeni Turo lähti koirien taivaaseen kesäkuussa. Turo oli kovin taistelija, mitä tiedän, sillä hän kamppaili hienosti ja pitkään uuvuttavan sairauskierteen läpi, mutta lopulta Turon maksa ei enää kestänyt lääkkeitä. Sydän löi viimeiset tahtinsa juhannuksen alla. Turo ja minä synnyttiin Parolassa elokuussa 2010 ja elettiin kahdeksan ensimmäistä viikkoa yhdessä pikkuruisina shelttipalloina. Pentueen ainoat kaksi shetlanninlammaskoirakönsikästä. Viime vuoden marraskuussa meillä oli iloinen jälleennäkeminen Turon kotiseudulla Itä-Suomessa ja tultiin heti loistavasti toimeen keskenämme. Molemmat rakastivat juustoa ja molemmilla oli hymynkare kuonoissamme. Selkeästi veljekset kuin ilvekset! Vielä kerran paljon voimia Turon perheelle.

Jos nyt kesämuistoja tässä mietitään, niin olin kesällä uimassa monena päivänä jok’ikinen viikko! Kun pienen alkutunnustelun jälkeen uskaltauduin aina uimahommiin, niin mua oli vaikea saada pois järvestä tai merestä. Olin kuin karvainen kala, joka välillä sanoi hau wuf! Muutenkin mennyt kesä oli jopa mukavampi kuin vuosi sitten, sillä nyt ei ollut koko ajan niin kova helle. Ja vaikka välillä olikin kuumempia päiviä, niin silloin isoon rooliin astui hyvä ystäväni tuuletin! Kyllä vain, hakeuduin aina tarpeen vaatiessa tuulettimen viereen norkoilemaan ja samalla lähettämään kesähelteille sellaista viestiä, että Seppo on pomo.

Ei kesää ilman Sepon synttäreitä, kuten se vanha shetlanninlammaskoirasanontakin kuuluu. Tai eihän tuollaista sanontaa ole ennen kuultu, mutta niin vaan syntymäpäiväni ottivat jälleen paikkansa elokuun lopulla tänäkin vuonna. Uskomaton yhteensattuma, että aina 24. elokuuta olen päivänsankarin roolissa koko päivän! Karvaiseen elämänmittariini tuli täyteen uskomattomat yhdeksän vuotta. Elikkäs ihmisten iässä oon ilmeisesti jo noin 60-70-vuotias kokenut karvakonkari.

SYKSY ON KURALÄTÄKKÖJEN KULTA-AIKAA

Syksyn suunnitelmani ovat hyvin selkeät: lähestulkoon jokaiseen kuralätäkköön on taas päästävä hyppimään ja metsässä tulee myös totta kai vietettyä paljon aikaa. On se vaan niin mahtava fiilis, kun pääsee ulos leikkimään ja haistelemaan, ja sen jälkeen pääsee takaisin kotiin. Toki syksyisin elämässäni on kosolti draamaa ja huutavaa vääryyttä, sillä joudun viikoittain useasti suihkuun. En tule ikinä ymmärtämään, miksi yltä päältä kuraisena ei voi muka sännätä hengailemaan ympäri kämppää. Ihmiset ovat välillä aika outoja nipottajia.

Oon jo tosiaan 9-vuotias hiljalleen eläkeikään siirtyvä sheltti, joten vaikka mua ja iskää pyydetään jatkuvasti erilaisiin tapahtumiin ja yhteistöihin, niin lähestulkoon aina kieltäydytään kohteliaasti. Leppoinen ja rento elämäntyylini on tärkeintä.

Kuitenkin pikkulintukoirat ovat laulaneet, että saatan olla joulukuun alussa Helsingin Messukeskuksessa järjestettävillä Koiramessuilla ”Shetlanninlammaskoirat”-osastolla hengailemassa. Mukana mulla on ehkäpä myös Seppo-kirjoja sekä shelttikalentereita vuodelle 2020.

Oikein mukavaa syksyä kaikille shelteille ja heidän omistajilleen!

 

— — —

Seppo – hyvän mielen konsultti on hankittavissa Suomalaisista Kirjakaupoista ympäri Suomea. Kirjan voit myös tilata vaikka heti TÄÄLTÄ tai alla olevaa kuvaa klikkaamalla. 

 

Jaa blogi ystävillesi:

3 thoughts on “Sheltit-lehden blogi: Syksy on koiran parasta aikaa

  1. Seppo piristää kivoilla jutuilla ja on aivan mahtava tyyppi. On kiva lukea Sepon juttuja ne on niin elävästi kerrottuja 👍❤️

  2. ”Hymynkare kuonoissa” – hyvin sanottu ja niin totta, juuri siksi innostuin Sepon kuvista ja jutuista. Entisenä shelttini-ihmisenä on alkanut koirakuume nousemaan…

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *