Shelttikaverit

Zorro on niin kova jätkä, että ajoi kerran hirvenkin matkoihinsa

Moro Sepi! Meikä on Zorro.  Zorppa, Zorpandeerus ja Zorro Kalevi myös ovat kutsumanimiäni. Persokestiksi, kerjäläispojaksi, ulina-Uunoksi, Erkki-epäluuloksi ja parku-Joosuaksikin joskus kutsutaan – tilanteen mukaan.

On mulla hienokin aatelisnimi. Se on Meukow beware of Tornado. Jotenkin tuokin nimi sopii mulle. Olen kohta 6 vuotta nuori!

Asun täällä Meri-Lapissa metsän reunalla olevassa omakotitalossa. Luulen, että omistan koko lähimetsän ja myös tämän asutusalueen, tai jos tarkemmin miettii, niin oikeastaan koko kylän. Meikä on nääs kunkkuainesta omilla alueilla. Olenpa kerran ajanut hirvenkin tästä pihasta matkoihinsa. Sinne lähti, kun meikä hyppi ja pomppi tasajalkaa, ärisi ja haukkui. Tuli sillekin selväksi, kuka on kingi.

Vaikka olen noinkin kova jätkä, että hirvetkin saa kyytiä, joskus säikähdän rapisevia muovipusseja. Ei mistään kotoisin ole semmoinen homma, että tuodaan minun keittiöön hirviömuovipusseja. Vaanin nurkan takaa maha maata viistäen ja kierrän hirviömuovipussin ympärille. Täytyy katsos varmistaa, että porukka pysyy turvassa noilta pusseilta.

Ykkösharrastukseni on sukkien varastelu ja sen jälkeen hurja juoksukisa ympäri huushollia. Ei ole väliä, onko villa- vai urheilusukka, pitkä- vai lyhytvartinen. Kaikki käy. Osaan taitavasti käydä sukkalaatikoilla, myös likapyykkikorilla tutustumassa valikoimaan. Hauskinta on tähän varkauteen liittyvä pakoiluleikki. Pikkuisen siistiä, kun nuo ihmiset ei pysy ollenkaan mun perässä, kun vetelen kauheaa kyytiä. Matotkin menee rullalle, kun me vedetään ravia, ihmiset ja meikä.

Pienen ravikisan jälkeen onkin mukava heittäytyä kyljelleen olohuoneen nurkkaan nokka verhon takana. Pienet tupluurit ovat aina paikallaan. Toisaalta niiden keskeyttäminen tapahtuu hyvinkin äkkiä, kun jääkaapilta kuuluu kolinaa. Kas, olen siellä kuin taikaiskusta. Mahdollisesti, mahdollisesti, jopa  erittäin todennäköisesti  tuijotukseni tekee vaikutuksen ja ihminen ymmärtää minun olevan hyvin nälkäinen ja riutunut nuori mies, joka tarvitsee pientä hiukopalaa.

Kerjäläispoikahan minä olen

Herkkujani ovat raaka jauheliha, hirvenluut ja  kala. Elokuvailtoina ehdottomasti popcornit kuuluvat myös mulle. Kerjäläispojaksi minua jostakin syystä usein puhutellaankin. Kerran ihmisäiti tarjosi mulle kaurapuuroa. Se oli semmoista myrkkyä, että pitkällä nokallani sen työnsin sivuun. Kaikkea ne nuokin syövät. Hyi. Joku roti sentään pitää olla.

Käyn aika pitkiäkin lenkkejä mun kilpaurheilevan ihmissiskon kanssa. Olen kova poika juoksentelemaan näillä lenkeillä ja olen kyllä aika leuhkana ollutkin, kun minua kehutaan lihaksikkaaksi pojaksi. En oo muutenkaan mikään pikku-ukkeli, vaan vähän isompi ja komeampi jäbä.

Maaliskuussa kävin merenjäällä hiihtäjien mukana juoksentelemassa. Se vasta mukavaa onkin, kun lumi pöllyää. Jaksan käydä tosi pitkiäkin lenkkejä 10-20 km ihan perussettiä kaltaiselleni juoksumestarille. Meikä vetää vähintään maailmanennätysvauhtia. Et ehkä pärjäis mulle.  Joskus mulle laitetaan jäälenkeille tossut jalkaan. Vihonviimeiset tympeät kapistukset; yritän repiä ja purra niitä irti. Joskus saankin ne irrotettua ja heittelen ne tuuleen. Jos sulle semmoisia ehdotetaan, älä tee kauppoja.

Olen myös taitava laulaja

Mites sulla Sepi tuo laulutaito? Meikä on aikamoinen kiekukaula. Mitä korkeampiäänisiä biisejä mulle soitetaan, sitä varmempaa on musiikkiesitykseni. Eka kerran innostuin jo pentuna lauleskelemaan, kun kuulin tv:sta Katri Helenan laulua. Kyllä nykyään malliksi käy muutkin lauleskelijat. Kuono suoraan yläviistoon ja siitä se lähtee. Olen omasta mielestäni aika taitava tässä taiteellisessa harrastuksessani.

Joskus villiinnyn lauleskelemaan myös silloin, kun mamma on liian kauan puhelimessa. Pakkohan sen on silloin lopettaa, kun laulusessio alkaa. Naapurin tyttösessuille ulisen myös joskus lemmenlauluja. Kotiväki on epäkohteliaasti sanonut, että se on raastavaa kuunneltavaa.  Olenpa joskus yöaikaankin innostunut laulamaan. Eivät vissiin yölauluistani niin perusta.

Kun ihmissisko on urheiluleireillä, niin me soitellaan sen kanssa. Mää juoruan sille aina, että tylsää on ja huonoa kohtelua. Kerron pitkät porinat, miten menee. En oikein ymmärrä, miksi mulle silloin nauretaan, kun tosissani selvitän asioita.

Porinoiden lisäksi osaan ihmisten mielestä loistavasti mullistelutaidon eli mulkoilen ja pyöritän silmiäni, kun hommat ei mene minun haluamallani tavalla. Kun ihmissisko pakkaa matkakassia lähtiessään reissuun, tulen mulkoilemaan joko laukun päälle tai siihen viereen näköyhteyden päähän.  Olen siis vallan ilmeikäs ja viestinnällinen kaveri. Pitäisiköhän tulla sinne Sepi sun mainostoimistoon töihin myös?

Sepi, oot mamman mielestä tosi huippu herra, mutta oikeesti mää luulen, että ei meistä taitaisi tulla kovin läheisiä kamuja. Mun isoon egoon ei ehkä mahdu tajuta, että joku muukin on kova jäbä. Tiedä vaikka, tulisit vokottelmaan ja kekkuloimaan mun tyttöapajille tänne.

Mukavaa kevättä sulle Sepi sinne. Koita pitää huoli työsuhde-eduista konttorilla. (Määhän en oo silleen töissä, teen päivystysluontoisia etätöitä kotona, mutta siihenkin kuuluu tupluurit ja vapaapäivät aika isona osana työaikaa.) Jes, mullahan onkin pian taas vapaapäivä. Jään levähtelemään, kun väki häipyy töihin ja kouluun. Kun porukka tulee kotiin, jaksan taas riehua oikein kunnolla.

p.s. 1. En nyt niistä matkalaukuista tiedä, mutta kokeilepa sinäkin kahisevia toppahousuja. Siinä on sitä jotain.

p.s.2.  Jos järjestetään ilmanylkytyksen SM-kisat, olisin varmuudella mitaleilla. Mites sulla se onnistuisi?

Terveisin: Zorro

 

— — —

HALUATKO SINÄKIN OMAN SHELTTISI ESITTELYYN? 

1. Kirjoittele koiran näkökulmasta lyhyempi tai pidempi teksti, jossa tulee esille esimerkiksi koiran nimi, ikä, lempiharrastukset ynnä muut sellaiset. Jos sheltillä on omia somekanavia, niin kerro ihmeessä. Ja muutama kuva mukaan.

Ei haittaa lainkaan, vaikka ette olisi koskaan tavanneet Seppoa livenä. Saman lajin edustajia tässä ollaan! Shelttikaverit-välilehdestä löytyy esimerkkipostauksia.

2. Lähetä teksti ja kuvat sähköpostiosoitteeseeni: seppo@viestintaliiga.fi

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *