Terve Metsä-Äijä Seppo! Olen 6-vuotias Onni, aika kova metsä-äijä minäkin. Tässä profiilikuvassa olen vähän rähjäisessä kunnossa, sillä kuva on otettu 2,5 viikon jännittävän metsäretken jälkeen. 

Ottoemoni on kirjoittanut oman näkemyksensä syysseikkailustani:

Syys-lokakuun vaihteeseen oli minulla kalenteriin varattuna kahden viikon loma. Suurena suunnitelmana oli lähteä Norjaan autoretkelle. Koirallemme Onnille oli rokotukset tarkastettu ja passi päivitetty. Matkalaukkua ei kuitenkaan pakattu, sillä uutisointi Norjan koirakuolemista ja vatsataudista pelästytti meidät. Matkahan olisi aivan liian vaarallinen koirallemme! Niin aloitimme loman metsäpalstamme savottahommissa.

Kolme päivää oltiin palstalla polttopuita tehty, risuja poltettu ja vähän eväsmakkaraakin paistettu. Tiistaina yllättäen päätti Onni lähteä omille lomille. Vain hetki sitten oli taukotuvan rappusella, sen jälkeen ei missään. Kuljin lähipolkuja ja huhuilin, ei mitään.

Laitoin nopeasti ilmoitusta paikalliseen puskaradioon kadonneesta koirasta. Alue ei Onnille ole tuttu kuin metsäpalstan osuudelta, kävelylenkeillä ei Kuomiolla oltu tehty. Tulin vielä illalla takaisin palstalle, nuotiota savustin ja makkaraa kuumensin. Ei tullut Onni takaisin.

Missä on Onni?

Seuraavana päivänä savotalle saavuttaessa huomasin tienpitäjän olleen Kuomiokoskentiellä ahkeroimassa, soratien lanaus oli tehty heti aamutuimaan. Iltapäivälle oli sovittu Etelä-Savon Eläinetsijäkoirat ry:n Saaran kanssa treffit, minulla mukanani oli jäljentuoksuksi Onnin harja. Taukotuvan kuistilta löytyikin selkeästi hyvä lähtöjälki.

Niin seurattiin Saaraa (emäntänsä ja minä) rytinällä läpi kuusikon metsätielle, jota kiipesimme mäelle. Vauhti pysyi reippaana aina aamulla lanatulle tielle asti, siihen sitten katosi se maajälki. Ilmatuoksua vaikutti tulevan Kuomiokosken kylän suunnalta, jota kohti tietä myöten taapersimme, mutta varmuutta olinpaikasta ei saatu hahmotettua.

Kuitenkin olin saanut viestiä ”vieraasta haukusta” myös toiselta suunnalta. Varmuuden vuoksi siis jaoin illan lappusia kadonneesta Onnista molempiin suuntiin ilmoitustauluille, postilaatikoihin, liikennemerkkitolppiin ja roska-astioiden kylkiin. Yötä vietin lähtöpaikalla makkaraa paistellen ja nuotiota poltellen. Oli todella pimeää.

Useampia ”kuulohavaintoja” seuraavana päivänä ilmoitettiin Kuomiokosken kylän suunnalta, joten keskityin sen suunnan haravointiin. Sivuteiden koluamiseen sain myös apua alueen tuntevalta ihanalta koiraihmiseltä. Mukavaa juttuseuraa minulla siis oli, mutta Onnista ei näkynyt jälkeäkään.

Tässä vaiheessa lähtivät etsintään mukaan myös alueen metsästäjät. Jälkiseurannan yhteydessä he lähialueita kulkiessaan silmäilivät Onnia yhdessä koiriensa kanssa. Ei havaintoja.

Onni on nähty!

Päivittäin edelleen polttelin nuotiota ja käristin makkaraa lähtöpaikalla.

Ajelin autolla sivuteitä hiljalleen, haastattelin näkemiäni ihmisiä. Jaoin lisää lappuja. Jaoin etsintäkuulutusta myös laajemmin eri Face-sivustoille. Pelkäsin jonkun poimineen Onnin autoon ja varastaneen koirani.

Meni viikko. Ei minkäänlaista tietoa Onnista ja olin jo aivan varma vihtahousun koirani omakseen ottaneen.

Edelleen palstalla savotalla oltiin päivittäin ja kärvensin makkaraa. Jätettiin myös ruokaa kuppiin (taisi olla huonot eväät – ei kelvanneet edes ketuille).

Yllättäen tuli odottamaton puhelu: Onni on nähty!

Samaten tien hypättiin autoon ja suunta kohti havaintopaikkaa likellä Mäntyharjun rajaa Peltolantiellä.

Kävelin ja huhuilin…. ihan väärään suuntaan. Pian tuli tieto uudesta näköhavainnosta metsän toiselta laidalta Koivulantieltä. Onni-poika oli vain lisännyt vauhtia kun oli yritetty luokse kutsua. Keltainen heijastinhuivi oli edelleen niskassa valjaissa keikkumassa, joten näköhavaintoja voitiin pitää varmana.

Suunnaton oli helpotukseni, kun tiesin koiran vielä olevan voimissaan.

Seuraava nelijalkainen etsijäapulainen Ändi saapui seuraavana päivänä viimeisimmälle varmalle havaintopaikalle – ja kyllä, jälleen löytyi jälki. Taas rymisteltiin pitkin metsiä yli peltojen ja ojien. Marjansyöntipaikkakin kartoitettiin. Täytyy myöntää, että tällä kertaa viimeisin vauhdikas siirtymä oli eksyttää myös minut: Kallisarvoinen tuoksuharjapussukka putosi taskustani ryteikössä ja sitä kerätessäni oli vauhdikas kurvaus tieltä toiselle puolelle metsään tapahtunut. Minähän jatkoin reippaana metsätietä myöten. Hyvä etteivät joutuneet minua etsimään – osasin sentään itse takaisin lähtöpaikalle.

Onnin suuntimasta ei selvyyttä tullut, oletuksena että kuitenkin tällä alueella liikkuu edelleen.

Niinpä iltahämärissä keräsin takakontista retkipakkaukseni (peltiämpäri, tuohta ja pieniä polttopuita) ja ryhdyin vaihteeksi käristämään makkaraa.

”Nakkiloukku” ja tyttökoiran juoksuhousut vireeseen

Alueiden metsästysseuraa informoitiin. Käyttöön tänne saatiin myös ”nakkiloukku” vireeseen. Avuliaita etsijöitä liikkui alueella useammalla kokoonpanolla ainakin neljän autokunnan voimin. Taas siis käveltiin ja ajettiin hiljalleen sivuteitä. Jaoin myös lisää etsintäkuulutusilmoituksia.

Typerysniemen suunnalta tuli kahdelta henkilöltä puhelimitse näköhavaintoilmoituksia. Ajattelin olisiko Onni tulossa takaisin lähtöpaikalle omia jälkiään. Palstalle sain lainaksi supiloukun. Olin valmiina siirtämään loukun jos Onni paikalleen pysähtyisi johonkin. Aamuin illoin kävin tarkistamassa pyydyksen, ei mitään. Loukkupyynnissä otettiin pikkuisen kiero suunnitelma ja järeämmät aseet käyttöön… viritin ruuan lisäksi houkuttimeksi pinkit pikkupöksyt (tyttökoiran juoksuhousut) loukun kattoon roikkumaan.

Ei auttanut sekään.

Puusavotalla touhusimme päivittäin, jotta tutut äänet ja nuotion savu (+makkarankäry) olisivat merkkinä palata paikalle. Kertaalleen jo hetkellinen riemun tunne valtasikin, kun mönkijän käynnistyttyä riemukas haukku läheni vauhdikkaasti metsästä. Kyseessä oli kuitenkin vieraileva tähti, joka oli isäntänsä kanssa jälkiä kartoittamassa.

Tuli taas pitkä hiljaisuus. Ei yhtään havaintoa miltään suunnalta moneen päivään.

Kaksi viikkoa lähtöpäivästä oli Hietasentiellä mahdollinen näköhavainto Närhiläntien kohdilla. Uusi lappujenjakoalue siis jälleen. Laputtamisen jälkeen sain puheluita edellispäiväisistä näköhavainnoista ja karkuun pinkomisista Hietasten Touhuntieltä ja Koljolantien lähettyviltä.

Nyt ei taas ollut tiedossa suuntaa mihin Onni oli matkaansa jatkanut. Lähikylien metsästysseuroja jälleen varoiteltiin karkuteillä olevasta koirasta. Päivitin taas kerran Facen puskaradioihin tietoja liikkeistä ja omia arvauksiani kulkusuunnasta. Nyt en tiennyt missä makkaraa paistaisin, joten jaoin vain lisää lappuja.

Onnillinen loppu

Tuli torstai. Minulla oli aamusta sovittu asiakastapaaminen, yllätyksekseni hän minulle kertoi nähneensä Onnin tuntomerkkeihin sopivan koiran aamusta Ristiinassa. Sain myös vinkkiä, että edellisenä iltana olisi kuvaukseen sopiva koira ollut paloaseman nurkilla juoksentelemassa. Pitkällä lounaalla kävin Ristiinassa jakamassa päivitettyjä kuvallisia ilmoituksia kauppoihin, ilmoitustauluille, keräyspisteille ja vaikka mihin. Ajelin kylänraittia hiljakseen, mutta ei Onnia näkynyt. Palasin Mikkeliin työhön.

Myöhemmin iltapäivästä sain puhelun Kuomion etsijäystävältäni, hän kysyi olinko puskaradiosta nähnyt uutta päivitystä mahdollisesta havainnosta Ristiinan Uikkalasta. En ollut nähnyt. Onnekseni istuin jo valmiiksi autossa, joten suuntasin Mikkelistä suoraa kohti Uikkalaa. Matkalla tuli jälleen puhelu –  koira oli varmasti Onni!

Kun paikalle ehdin, oli Onni jo häipynyt. Tutun ihmisen ja kahden muun oli Onni onnistunut harhauttamaan syöksyllä läpi uimalan kävelysillan. Nyt kuitenkin suunta Suurlahdentien suuntaan tiedossa, joten lähdin perään hiljalleen ajelemaan. Pitkälle en kuitenkaan ehtinyt, kun sain puhelun että oli taas Uikkalassa.

Käännyin takaisin. Brahentien risteysalueelle saapuessani näin omin silmin Onnin ravintolan puolella tietä.

Avasin ikkunan ja sanoin: ”Hei Onni!”

Tämäpä otti arkana kolme askelta taakse valmiina juoksemaan karkuun. No, minä vastavuoroisesti pistin vilkun päälle ja peruuttelin autoa muutaman metrin tien laitaan.

Jätin auton käyntiin, avasin oven, astuin ulos ja kysyin:

”Eikös olisi aika jo lähteä kotiin?”

Uskomaton tapahtui; Onni tuli luokseni ja niin nostin kaverin auton kyytiin (profiilikuva).

– Ottoemo Leena

 

— — — — —

HALUATKO SINÄKIN OMAN SHELTTISI ESITTELYYN? 

1. Kirjoittele koiran näkökulmasta lyhyempi tai pidempi teksti, jossa tulee esille esimerkiksi koiran nimi, ikä, lempiharrastukset ynnä muut sellaiset. Jos sheltillä on omia somekanavia, niin kerro ihmeessä. Ja muutama kuva mukaan.

Ei haittaa lainkaan, vaikka ette olisi koskaan tavanneet Seppoa livenä. Saman lajin edustajia tässä ollaan! Shelttikaverit-välilehdestä löytyy esimerkkipostauksia.

2. Lähetä teksti ja kuvat sähköpostiosoitteeseeni: seppo@viestintaliiga.fi