Tämä välikohtaus tapahtui syksyllä 2016 asuessani Tampereella. Iskä lähti ruokakauppaan ja jouduin jäämään tunniksi yksin kotiin. Ei siinä sitten mitään – söin protestiksi kortsun! Hiemanko iskä säikähti.
Olisin halunnut itsekin lähteä mukaan ruokakauppaan ja yritin käyttää kaikki kikkani. Katsoin muun muassa anelevalla katseella iskää ja heilutin häntääni tosi vienosti. No, sain lohdutukseksi muutaman kalkkunaviipaleen heiteltynä ympäri kämppää.
Jotenkin mulla oli silti tylsää ja en jaksanut mennään nukkumaankaan, sillä olin jo nukkunut tuona päivänä yhdet yöunet sekä noin kahdetkymmenetseitsemät päiväunet. Yksi asia johti toiseenn ja kolmanteen ja lopulta olin onnistunut nousemaan sängynreunalta kirjahyllyn kulmalle ja noukkimaan sieltä kortongin. Siis ihan käyttämättömän yhden avaamattoman kortongin.
Käytän ensimmäistä kertaa kortsua
Iskä palasi reilun tunnin päästä takaisin kotiin ja hän aisti heti ilmapiiristä, että jotain oli vialla. Kyllähän mä tuijottelinkin iskää vähäsen syyllisen näköisenä. Samalla hän huomasi, että olohuoneen lattialla lojui revityn kortongin kuoret, mutta itse kortsu oli kadonnut.
”Ootko sä syönyt kortongin?” iskä huudahti hieman pelonsekaisin tuntein.
Myönnetään, minä söin sen! Mutta eiköhän meistä kaikki toisinaan syö kortongin, jos joutuu jäämään yksin kotiin ja on tylsää. Itse en oo ainakaan ikinä kuullut kenenkään sanovan, ettei olisi joskus syönyt kortonkia, jos on joutunut jäämään yksin kotiin.
Samaan aikaan joudun tässä kehumaankin itseäni, sillä en oo missään nimessä ensimmäistä kertaa pappia kyydissä tällä saralla. Oon nimittäin syönyt elämänurallani mm. hammasharjan pään (ja oksentanut sen) sekä oon syönyt myös kerralla neljä korvatulppaa (ja paskantanut ne täsmälleen normaalissa kunnossa). Vain pari mainitakseni.
”Voi h*lvetti!” oli iskän sanat alkushokin jälkeen.
Ei hän ollut mulle vihainen, vaan ainoastaan orastavassa paniikissa asian suhteen. Iskä meni oitis internetiin ja googletti ”koirani söi kortongin”. Muutamassa keskusteluketjussa oli huojentavia tietoja, sillä siellä kirjoiteltiin, että koira yleensä kakkaa sen kortsun ulos.
Sitten iskä soitti eläinlääkärille ja kertoi avoimen rehellisesti tämän episodin kulun. Sieltä neuvottiin, että suolapallotaktiikalla nopea oksennusyritys voisi toimia. Tai sitten parafiiniöljyä tietty määrä ja kakka alkaa lentää kuin lokki Tammelantorilla hylättyjen ranskalaisten lähettyvillä.
Upea aamulenkki
Seuraavana aamuna iskä oli täynnä toivoa siitä, että aamukakkani mukana pulpahtaisi ulos kortonki. Iskästä huomasi, että tuolla aamulenkillä hän ei toivonut mitään muuta elämältä. Kaikki ajatustyö ja elämäntoiveet oli runtattu tuohon aamulenkkiin.
Vartin tepastelun jälkeen se sitten tapahtui – toki pienen dramaankaaren kautta!
Asemoiduin kakkausasentoon ja aloin puristaa. Aamukakka tuli, mutta kortonkia ei näkynyt missään. Iskä ehti jo ajautua murheen murtamaksi, mutta yhtäkkiä tapahtui kaunis käänne: otin yllättäen uuden kakkausasennon, puristin ihan huolella ja sieltä se kortonki pulpahti ulos. Iskä tuuletti kuin hän olisi tehnyt voittomaalin olympiafinaalissa! Ihan sama mikä laji.
Sitten iskä keräsi onnellisena kakat ja kortsun kakkapussiin ja kehui mua mahtavista puristushetkistä. Juoksimme täynnä riemua takaisin kotiin ja sain ison aamupalan.
Olen onnellinen.