Shelttikaverit

Milli on kaikkien kaveri

Morjesta pöytään, mä oon Milli! Tai ihan virallisesti mun nimi on Rosebridge’s My Kind Of Love, mutta tutut siis saa kutsua mua Milliksi. Ja tuttujahan mulla piisaa, koska oon oikeastaan kaikkien kaveri. Tykkään kovasti rapsutuksista ja mulla onkin aina tapana etsiytyä tosi lähelle hyväksi havaittuja rapsuttajia.

Sepon tavoin minäkin oon alunperin lähtöisin Parolasta. Itse asiassa ollaan Sepon kanssa vähän sukuakin, Sepon äiti Cindy on mun mummoni elikkäs Seppo on mun enoni. Tätä nykyä asustelen Tampereella mamman ja ”isosiskoni” Nitron kanssa. Mua ja Nitroa luullaan usein kaksosiksi, vaikkei me oikeasti mitään sukua keskenämme ollakaan. Ollaan vaan kuulemma niin kovin samannäköisiä.

Ikää mulla on nyt reilut neljä vuotta ja yhtä jos toistakin oon tähän ikään mennessä ehtinyt kokea ja kokeilla. Siinä missä Nitro meillä keskittyy misseilyyn, niin minä oon se rohkea rämäpää, joka kiitää harrastelumielessä aksaradalla ja kulkee nenä maassa erilaisia hajuja etsien. Tykkään molemmista hommista kovasti, kun niistä saa palkaksi paljon nameja. Ruoka ja namit kun on mulle shelttien tapaan ihan ykkösjuttuja elämässä.

Mun unelmaduuni ois olla lukukoira. Mamma vei mut ihan pienenä tyttönä kouluunsa kuuntelemaan, kun sen oppilaat luki mulle. Alkuun mua vähän jännitti, kun siellä oli niin paljon väkeä ja hälinää, mutta sitten huomasin, että mikäs tässä on ollessa kun ensin ne mamman oppilaat luki mulle tarinoita ja sit sain vielä jokaiselta nameja ja rapsutuksiakin kaupan päälle. Ajatella, sain siis namia siitä hyvästä että pötköttelin paikallani ja mua vielä hellittiinkin!! Ei voi parempaa hommaa olla!

Kotosalla tykkään noutaa frisbeetä. Tai no, en mä sitä oikeastaan nouda, koska musta on ihan parasta ehtiä frisbeen luo ekana niin, että ehdin napata sen frisbeen ja sit juoksen Nitroa karkuun ihan täysillä. Nitroa se ärsyttää ihan suunnattomasti eikä mammakaan kauheasti kiittele, kun en tuo sitä takaisin. Mut hölmöähän se ois sitä viedä mammalle takaisin, kun se heittää sen kumminkin heti uudestaan kauas pois.

Tyypillisenä nykynuorison edustajana vietän aikaani paljon myös eri medioiden äärellä. Jos en tarkkaile olan takaa ja auta mammaa kun se tekee tietokoneella hommia, niin pelaan itse iPadilla koirille tarkoitettua peliä. Telkkarista seuraan lätkää, varsinkin silloin suorastaan liimaudun telkkarin ääreen, kun suosikkijengini Boston Bruinsin peli tulee sopivaan aikaan.

Kesäisin me muututaan Nitron kanssa ilmeisesti linnuiksi – ainakin mamma kutsuu meitä aina silloin räkättirastaiksi. Sillä taitaa olla jotain tekemistä sen kanssa, että me mieluusti vietettäis vaikka kaikki päivät karviaispensaissa karviasia syöden. Mua ei yhtään haittaa, että mamma kutsuu mua linnuksi, koska linnuthan on oikeastaan ihan kivoja eläimiä. Tykkään eläimistä muutenkin, kaikkein kivoimpia mun mielestä on meidän pihapiirin oravat, jotka on mun kavereita. Jämähdän usein seuraamaan niiden touhuiluja, vaikka Nitrolla ja mammalla ois jo kiire lähteä lenkille.

Me käydään aika usein lenkillä shelttikavereiden kanssa. Tai no, en tiedä voiko sanoa, että lenkkeillään niiden kanssa, kun me Nitron kanssa leikitään yleensä kaksistaan, vaikka muitakin kavereita olis paikalla. Mutta ainakin siis lenkkeillään usein samassa paikassa muiden shelttien kanssa.

Tämmöistä eloa mulla täällä mamman ja Nitron kanssa. Morjestellaan kun tavataan!

— —

Lisätietoja shelttikaverin ilmoittamisesta löytyy TÄSTÄ.

 

Jaa blogi ystävillesi:

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *