Kesäinen morjens! Poseeraan kansikuvapoikana perjantaina 8. kesäkuuta ilmestyvän Suomen Kuvalehden kannessa. Tässä alla on tekstiosuus, joka liittyy muhun.
— —
Seppo ei vastaa sähköpostiin. Ei, vaikka on viestintätoimistossa töissä, osakkaana jopa.
Twitteristä näkee, että kiirettä on ollut. On pitänyt etsiä juustopalaa keittiön nurkasta. Vastustaa kurahaalarin pukemista. Tuijottaa ikkunasta. Iltapalan ruinaaminen on kuluttanut energiat uupumuksen rajamaille.
Töitäkin. Seppo on käynyt tapaamassa Osmoa, Nokialla asuvaa yksinäistä vanhusta. Pitänyt Powerpoint-esityksiä firmassaan. Toukokuun raamit: 1) Anna Sepolle juustoa. 2) Rapsuttele Seppoa. 3) Toista kohta 1.
Seppo on kertonut kuulumisistaan netissä jo seitsemän vuoden ajan. Jos hän haluaisi vaikuttaa yhteiskunnalliseen päätöksentekoon, hän saisi viestinsä läpi todennäköisemmin kuin moni muu.
Yleisö on kasvanut huimasti parin viime vuoden aikana. Twitterissä seuraajia on yli 10 000. Se on enemmän kuin Matti Vanhasella. Listalla on valtakunnansovittelija, Ylen uusi toimitusjohtaja, STT:n päätoimittaja, presidenttivaalien tentaattori ja Alexander Stubb.
Luulisi siis, että sähköpostit menevät nopeasti perille.
Ei auta kuin soittaa Sepon isälle. Petteri Poukka vastaa yllättyneenä. ”Mitä ihmettä! Ei oo Seppo maininnut mitään meilistä!”
Mitenhän se olisi maininnut? Seppo on koira. 7-vuotias shetlanninlammaskoira. Ihmisen iässä jo joku 55-vuotias, Poukka huomauttaa.
Poukka perusti kavereidensa kanssa viestintätoimiston kaksi vuotta sitten. Sepon CV on esillä työntekijäsivulla. Erikoistaidot: positiivinen energia ja juustopalkalla poseeraaminen.
Vaikka se ei mikään alkuperäinen tarkoitus ollutkaan, Sepon kautta tulee asiakkaita. Koiralla on kolme kertaa enemmän seuraajia kuin firman toimitusjohtajalla
”Ei siinä ole mitään pahaa, että se tuo asiakkaita”, Poukka sanoo.
Ulko-ovessa on lappu, jossa on Sepon kuva ja isolla teksti ”täällä pelkään minä!”
Seppo pörhistää sileää kullanruskeaa turkkia ja haukkuu pari kertaa. Sitten se nuolaisee kättä ja varvasta. Uuden Järvenpään-kodin parketti on sen verran liukas, että kun heittää palloa, Seppo liiiiitää. Suoraan päin lamppua.
Petteri Poukka ei vaikuta tyypilliseltä viestintätoimiston osakkaalta. Ei superlatiiveja vaan sandaalit ja paksu Tampereen murre.
Tutkimusten mukaan Poukka herättää enemmän luottamusta kuin ihminen, jolla ei ole koiraa. Hänet koetaan vähemmän uhkaavana, helpommin lähestyttävänä. Hänen kanssaan jutellaan pidempään silloin, kun Seppo on mukana. Tutkimuksissa Seppoa kutsutaan sosiaaliseksi voiteluaineeksi.
Seppo napittaa pöydän vieressä. Se odottaa uutta herkkunappia Poukan taskusta. Ne ovat sponsorinappeja. Suomalaisen koiranruokafirman markkinointijohtaja viestitti Sepolle Facebookissa kuin kenelle tahansa tubettajalle. Yhteistyö kiinnostaa.
Seppo on julkkis. Somepersoona. Se tunnistetaan kadulla. Tai hänet tunnistetaan. Perheelle Seppo on hän.
Poukka esittelee kuvakirjaa, joka julkaistaan kesällä. ”Tässä kirjassa käyn läpi kuvin ja sanoin läpi elämäntaipalettani, joka sai alkunsa vuonna 2010”, Seppo kirjoittaa. Jokaisesta kirjasta menee viisi euroa Poukan valitsemaan hyväntekeväisyyskohteeseen.
Niille, joilla ei ole kotona omaa eläinhäniä, Seppo on varahän.
Mutta silti koira. Tarpeeksi syyntakeeton ja höperö tuottaakseen pelkkää iloa.
Poukka antaa esimerkin. Hän nostaa lattialta mustan laukun. Seppo havahtuu, nousee takajaloilleen, syöksyy laukun kylkeen.
”Hänellä on tällainen erikoisuus, liikkuvien matkalaukkujen nylkyttäminen.”
— —
Teksti: Aurora Rämö