Kida kumoaa kiltin tytön julkisivua

Moikka, mun nimi on Kida. Se on tällainen lyhennelmä, joka mulle on annettu. Oikeasti mun nimi on Karion Catharina, mut se on niin fiini nimi, ettei se tällaiselle ”katujen kovikselle” käy. Olen 1,5 vuotias merletyttönen Porin seudulta ja mä handlaan snägäritappelut ja taksijonokahinat.

Olin puolivuotias, kun muutin mun äiskän ja iskän luo sijoitukseen. Olin mä niillä ennenkin käynyt, ku mun äiskä aina välillä ottaa hoitoon mun kasvattajan kullannuppuja. Mä olin yks niistä aikoinaan. Sit tulin uusiks ja sille tielle jäin.

Alunperin mut otettiin mun mummun seuraks, mut mummeli lähti kuulemma vihreämmille niityille viime vuoden marraskuussa. Harmi, tykkäsin siitä. Mummu kyl välil vähän ärähti mulle, ku mulla on kato tota katu-uskottavuutta enemmän kuin muille jakaa. Ja kuulemma egoa.

Olen melko tarkka kaveripiiristäni. Lähiseudulla siihen kuuluu vaan yks pomeranian ja mäyräkoira. Kaikki muut saa kuulla kunniansa jo pitkältä. Annan myös koneen ruudulla näkyvien kuulla kunniansa, olipa kyse sitten hevosista tai koirista. Kyl mä ne päihittäisin. Jopa Seppo on pari kertaa saanut vaivihkaiset puhahdukset osakseen iskän työpöydän alta.

Mä annan myös mopojen, skoottereiden, mopoautojen ja huppupäisten ihmisten kuulla kunniansa! Ei tarvi tulla samalle kadunpätkälle mun kanssa, ettäs tiedätte! Äiskä kyl sanoo, et se ei oo kovin hyvä ominaisuus, mut ei se tajuu kuinka turvassa mä sen pidän meidän lenkeillä. Se yritti mua kouluttaa pois siitä ja vähän sitten myötäilin, ettei äiskä harmistunut. Mut palasin melko nopeasti pahoihin tapoihini. Jäi niist opiskeluista jotain mieleen, et ei se ihan turhaa ollut.

Kuulemma olen myös kypsynyt paljon kuluneen vuoden aikana. Oon jo iso tyttö! En kyl silti vieläkään mikään leidi. Tykkään nimittäin kans nukkua nakuna.

Mut mulla on tunnustus. Vaikka mä ulkona rähisen ja pörhistän turkkia melkoisen uhmakkaasti jo pitkältä, oon oikeesti aika mamis. Jos näen kiinnostavan ihmisen, yritän mennä nuuhkimaan salaa sen lahkeita, ennen kuin se huomaa mut. Ja kun vieraillaan äiskän kaa kasvattajan luona, mä oon hurjan iloinen, kun pääsen juoksemaan kavereiden kanssa pihalle ilman naruja ja remmejä.

Ja kotona mun lempipaikka on joko iskän sylissä tai äiskän jalkojen päällä, kun se nostaa ne rahille. Oon sillä tavalla kiva otus. Kuulemma. Ja iltaisin mulle on suostu pyhä tehtävä! Mun on annettava iskälle kaiken kattava korva- ja naamapesu ennen kuin se saa alkaa nukkua. Sit vasta voin vetäytyä jalkapäätyyn omalle yölevolleni.

Mut mä oon tällainen. Mul on ehkä vähän lyhyt turkki sheltiksi, mut niin on mun äidillä, isoäidillä ja sen äidillä. Sukujuttu, kuulemma. Oon joku pina -sh…. pinas… pinacoladajuttu. En muista. Ja mulla on melko isot korvat. Mua on vähän kiusattu niistä. Kasvattaja sanoo, ettei oo luojan vika, jos näillä ei kuule ja äiskä sanoo, et jos katson itään, kuuluu Radio Sputnika. Kyllä niitä nyt naurattaa, mutta sekin hyytyy, kun kostoksi tyhjennän pyykkipussin ympäri asuntoa!

Sepon tassunjälkiä seuraten tässä pieni yhteenveto:

Lempiasia:
Viilit, vanukkaat, kinkunsiivut, omat nappulat sekä possunkorvat!

Kovin suoritus:
Kiihdytän nollasta sataan alle kahden sekunnin.

Rakastan yli kaiken:
Mun lukuisia vinkuleluja ja juoksemista.