Joulupukin keikkarahat Avustajakoirille

Joulupukin ja koiratontun perinteiset joulupukkikeikat jouluaatolle 2018 myytiin loppuun jo marraskuussa. Tänä jouluna haluamme nostaa esiin Avustajakoirat-toiminnan. 

Minä ja iskä lahjoitetaan kaikki joulupukkikeikkarahat tänä jouluna Invalidiliiton Avustajakoirat-toiminnalle. Sen lisäksi hommattiin Invalidiliitolta heijastin ja parkkikiekko.

Avustajakoira on fyysisesti vammaisen ihmisen avuksi koulutettu koira, joka avustaa käyttäjäänsä päivittäisissä toimissa. Koira voi olla se ratkaiseva tekijä, joka mahdollistaa toimintarajoitteisen ihmisen itsenäisen elämän, liikkumisen ja pärjäämisen. Lisäksi avustajakoira saattaa olla se ainoa ystävä.

Tällä julkaisulla haluamme myös lisätä tietoisuutta Avustajakoirista. Siispä jos haluat itsekin tukea tällaista toimintaa, voit ostaa esimerkiksi heijastimen tai lahjoittaa juuri haluamasi summan rahaa vaikka tekstiviestillä. Kiitos ja mukavaa joulun odotusta!

— —
Lue lisää ja kenties lahjoita TÄSTÄ LINKISTÄ.
— —

Ajattele, miltä sinusta tuntuisi pyytää apua toiselta ihmiseltä kymmeniä kertoja päivässä. Millaista elämäsi olisi, jos tarvitsisit avustajaa aina kun pudotat tavaran, haluat lähteä ulos, täyttää pyykkikoneen, sytyttää valot tai ottaa sukan jalasta? Entä jos apua voisikin pyytää ihmisen sijaan koiralta?

Avustajakoira on erityinen, vammaisen ihmisen avuksi koulutettu koira, joka voi auttaa kaikissa näissä toimissa. Lisäksi se on ystävä ja kumppani, joka tuo vammaisen ihmisen elämään itsenäisyyttä ja vapautta. Sellaista elämälaatua ei mikään muu apuväline voi tarjota.

Valmiin avustajakoiran hinta on noin 20 000 euroa. Käyttäjälleen koira on maksuton.

One thought on “Joulupukin keikkarahat Avustajakoirille

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *